Suomi on uskallettava pelastaa pulasta

Suomi on vuosikymmeniä harjoitetun vääränlaisen politiikan saturaatiopisteessä. Puolueettomuuspolitiikan korvannut integraatiopolitiikka länteen on sulkenut ovia, joiden avoimuus on ollut maamme menestystekijä.

Puolueettomuuden viisautta oli, että jyrkkiä kannanottoja maailman melskeisiin vältettiin. Näin oman maan edut turvattiin. Puolueettomuus tarjosi selkänojan tunnustetulle rauhanvälittäjän asemalle, jonka tähtihetki oli ETY-kokous vuonna 1975.

EU-jäsenyyden myötä Suomi menetti suuren osan liikkumatilastaan. Seisomme meille haitallisissa ja kalliiksi käyvissä rintamissa pakotepolitiikasta elpymispaketteihin.

Vielä Suomella olisi EU:ssa sananvaltaa, kun keskeiset päätökset vaativat jäsenmailta yksimielisyyttä. Suomi ei ole valtaansa uskaltanut käyttää. Nyt äänet keskisestä ja eteläisestä Euroopasta ovat väläytelleet EU-perussopimusten avaamista ja yksimielisyysvaatimuksista luopumista.

1990-luvulla Suomessa tuotettiin ruokaa yli oman tarpeen. Vienti Venäjälle veti. EU-jäsenyydestä alkoi näivettyminen ja viime vuosien pakotepolitiikka on viimeistellyt romahduksen. Ylituotannon tilalle ovat tulleet maatalouden syvät kannattavuusongelmat. Tiloja kaatuu huolestuttavaa vauhtia. Nyt pelätään jo ruokapulaa.

Myös eurojäsenyys oli Suomelta valtava virhe. Takana on kansantalouden menetetty vuosikymmen, joka alkoi finanssikriisin puhkeamisesta vuonna 2008. Suomen talous ei kasvanut koko aikana lainkaan. Oman valuuttansa säilyttäneen Ruotsin talous kasvoi.

Laukkaava inflaatio syö kansalaisten ostovoiman. Korkojen nousu on käsillä. Pula-aika kolkuttelee ovella. Energian säännöstelyyn liittyvät pelot ovat todellisia. Bensan hinta voi nousta syksyn tullen yli kolmeen euroon litralta, arvioi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ennustepäällikkö Markku Lehmus YLE uutisille.

“Vapaa länsi” on tekemässä valtavia virheitä. Italian entinen pääministeri Silvio Berlusconi kuvasi tilannetta osuvasti Il Giornalessa. Hänen mukaansa Venäjä on eristetty lännestä, mutta samalla länsi on eristänyt itsensä maailmasta. “Eurooppa on asemoimassa itseään keraamiseksi maljakoksi rauta-astioiden joukossa tuleviksi vuosikymmeniksi”, Berlusconi latasi. 

Suomi pitäisi pelastaa pulasta. Resepti on vanha tuttu. Tarvittaisiin paineensietokykyä seistä omilla jaloilla, idän ja lännen välissä ja hyötyä hyvistä suhteista molempiin suuntiin. EU-, euro- ja Nato-jäsenyydet ovat politiikkavaihtoehtoja, joita tulisi arvioida uudelleen.

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: