Ajattelen, että Suomen ei pitäisi olla mukana talouspakotteissa Venäjää eikä muitakaan maita vastaan. On ensinnäkin huomattava, että Suomi ei ole asettanut lainkaan talouspakotteita muille laittomia hyökkäyssotia käynnistäneille maille, kuten vaikkapa USA:lle, Iso-Britannialle ja Turkille.
Täydennettynä tämä lista laittomia sotia käynnistäneistä maista olisi niin pitkä, että Suomen kauppakumppanit kävisivät vähiin, jos soveltaisimme niihin samoja moraalisia kriteerejä kuin Venäjään.


Tosiasia on, että pakotesodan myötä Suomi on viety ja kiihotettu mukaan politiikkaan, jossa me vahingoitamme omia elintärkeitä etujamme vain siksi, että edistämme Venäjän suurvaltakilpailijoiden etuja. Ja samalla siis jätämme muiden suurvaltojen vastaavat toimenpiteet tuomitsematta.
Tällaisella sanktiopolitiikalla vain ammumme itseämme jalkaan, jotta muut voisivat sitten kävellä ohitsemme.


Tätä ei tule ymmärtää väärin, eli siten, että olisimme ajamassa Venäjän etuja tällaisella politiikalla. On täysin selvää, että Suomen tulee tuomita Venäjän hyökkäys Ukrainaan, mutta meidän on omien kansallisten etujemme takia käytettävä Venäjän suhteen samoja standardeja kuin muihinkin hyökkäyssotia käynnistäneisiin valtioihin.

Emme jäisi yksin

Suomen ulkopolitiikan on perustuttava järkeen ja logiikkaan, ei tunnekuohuihin ja ideologiaan. Ulkopolitiikkamme ei siis pitäisi perustua kaksoisstandardeille, joissa tuomitsemme osan sodista ja toisia taas emme.


Tällainen “mikä on oikein meille, ei ole oikein teille” – ulkopolitiikka on tavanomaista suurvalloille, mutta se ei sovellu suomalaisille eikä palvele Suomen kokoisen maan etuja ja se on meille vaarallista myös pidemmällä tähtäimellä. Siksi katson, että vain YK:n asettamat talouspakotteet ovat sellaisia, joita Suomi voisi noudattaa.

On myös huomattava, että vaikka luopuisimme pakotepolitiikasta, niin emme missään tapauksessa olisi joutumassa yksin. Tosiasia on, että suurin osa maailman valtioista ja väestöstä ei ole aktiivisesti mukana

talouspakotepolitiikassa. Eli “yksinäisyyttä”, jota monet laumasielut ajattelevat kauhulla, ei tässä kohtaa tarvitse kenenkään pelätä.

Pakotteilla ajamme EU:n etua, emme omaa etuamme

On myös huomattava, että nykyiset pakotteet, joissa olemme mukana, ovat suureksi osaksi EU:n määräämiä, joka siis itse osallistuu niitä asettamalla aktiivisesti suurvaltapolitiikkaan. EU:n meille itsekkäistä syistään asettama pakotepakkopaita kurjistaa Suomea ja on tekemässä meistä Pohjolan pussinperän viemällä meiltä tärkeän kauppa- ja yhteistyökumppanin. EU:hun nojaava idealistinen ulkopolitiikkamme onkin vakavassa ristiriidassa Suomen geopoliittisen aseman asettamien realiteettien kanssa.

EU on asettanut Suomelle useita muitakin pakkopaitoja, jotka yhdessä ja erikseen vakavasti heikentävät turvallisuuttamme ja talouttamme, kuten mm. EU:n “yhteisen” ulkopolitiikan pakkopaidan ja euro-pakkopaidan, jotka vievät meiltä ulko- ja rahapoliittisissa asioissa itsenäisen liikkumavaran.

Sekin on selvää, että EU tulee tulevaisuudessa asettamaan taloudellisia pakotteita yhä laajemmalle joukolle maita. EU on pakotetehtailussa selvästi ottamassa mallia pakotesupervalta USA:sta ja tämän myötä pääsemässä vasta vauhtiin asiassa.

On toki selvää, että nykyisestä ja tulevasta pakotesotimisesta irtautuminen edellyttää valtiollisen itsenäisyytemme palauttamista ja puolueettomuuspolitiikkaan palaamista. Itsenäinen Suomi pääsisi automaattisesti EU:n päällemme pukemista pakkopaidoista irti, siis takaisin vapaaksi maaksi, joka kykenee sekä ajamaan että puolustamaan omia etujaan.


Pakotteiden teho ja tarkkuus ovat huonoja

On tosiasia, että suurvaltojen asettamat laajamittaiset talouspakotteet kerrannaisvaikutuksineen aiheuttavat kärsimystä, taloudellista tuhoa ja nälänhätää ympäri maapalloa. Pakotteiden seurauksista kärsivät sadat miljoonat täysin syyttömät ihmiset ympäri maailmaa ja niiden vaikutukset kohdistuvat koviten erityisesti kaikkein köyhimpiin.

On myös historian perusteella havaittavissa, että talouspakotteilla ei pystytä muuttamaan Venäjän eikä muidenkaan kovien pakotteiden kohteina olevien valtioiden kuten vaikkapa Kuuban, Pohjois-Korean tai Iranin poliittista kurssia.


Eli pakotesodan aktiivisena osapuolena EU-Suomi on taas ampumassa tykillä kärpäsiä samaan tyyliin kuin oli koronasulkujenkin kohdalla, joiden aiheuttama kollateraalinen tuho yhteiskunnalle oli paljon suurempi kuin sairauden, jota niillä yritettiin tukahduttaa.


Suomen tulisi käyttää pakotteiden sijasta muita keinoja

Suomen kohdalla olisi olemassa muita positiivisempia, parempia ja tehokkaampia keinoja vaikuttaa maailman tilanteeseen kuin pakotepolitiikka, joka kurjistaa maailmaa uhrejaan valitsematta ja tekee vakavaa hallaa myös suomalaisille itselleen.
Itsenäisyyteen ja puolueettomuuteen palaaminen avaisi suomalaisille kansainvälisessä politiikassa mahdollisuuksia, joista EU:n vasalli-Suomi voi vain haaveilla.


EU-Suomen sijasta, joka käyttää kriisien “ratkaisemisessa” keinoinaan talouspakotteita ja aseiden lähettämistä konfliktialueille, puolueeton Suomi voisi olla nyt luotetussa välittäjän roolissa ratkaisemassa Ukrainan kriisiä diplomatian avulla. Tällaista rauhantekijän roolia johdonmukaisesti toteuttavalle valtiolle olisi nyt olemassa kansainvälisessä yhteisössä helposti täytettävissä oleva tyhjiö ja siksi myös suuri tilaus ja tarve.


Taloutemme ei edes kestä pakotesotaa

Asioilla on periaatteellinen puoli ja tässä pakoteasiassa on lisäksi tietysti myös asian taloudellinen puoli omaa maatamme koskien. Tässä on harmikseni todettava, että Suomesta on tullut EU:n myötä kansakunta, joka ei enää ymmärrä omaa etuaan ja parastaan.


Monet suomalaiset kuvittelevat, että olemme EU:n jäsenenä jollakin jalolla ja oikealla asialla, vaikka todellisuudessa meidät on vain viety EU:n kautta mukaan osapuoleksi suurvaltapolitiikan pyörteisiin, jonka alati kasvavat kustannukset ja riskit joudumme kantamaan.

Lisäksi monet ajattelevat virheellisesti, että olemme niin vahva ja vauras kansakunta, että me kyllä kestämme valtavat taloudelliset iskut, joita seuraa yksi toisensa perään. Tosiasiassa olemme kiihtyvästi velaksi elävä ja jatkuvasti heikentyvä EU:n vasallivaltio, jonka taloudellisia ja poliittisia oikeuksia itsestään suurvaltaa rakentava EU purkaa edestään vauhdilla.

Pelkistetysti voisi sanoa, että talouspakotteet Suomen kohdalla ovat meidän kansallisten etujemme vastainen työkalu, jota poliitikkomme huolettomasti käyttävät omaa etuaan ajaakseen, jotta he voisivat edistää omaa uraansa EU:ssa. Kansa maksaa tästä politiikasta raskaat kustannukset ja tuloksena on jatkuva suomalaisten elintason lasku ja maan velkaantuminen entisestään.

Eli Suomen kansa kaivaa omaa kuoppaansa niin kauan kuin se näiden vaarallisten kansallisten illuusioiden vallassa antaa poliitikkojen viedä omaa maataan yhä syvemmälle suurvaltapolitiikan pelinappulaksi.

Niko Aleksanteri Kauko

Kirjoittaja on vapauden liiton 2. varapuheenjohtaja.

Toimitus
Kirjoittanut Toimitus


Kumppani-ilmoitukset



Haluatko lukea geoblokattuja uutisia, esimerkiksi Venäjän mediasta? Tarvitset vain VPN-palvelun.

Tilaa
Ilmoita
guest

1 Kommentti
Sisältöpalautteet
Näytä kaikki kommentit
trackback

[…] realiteettien kanssa”, kirjoitti vapauden liiton 2. varapuheenjohtaja Niko Aleksanteri Kauko vieraskynässään Vastaan Sanomille toukokuussa […]



Contact Us

1
0
Kommentoi ja keskustele!x