Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyistä on länsimediassa maalattu kuvaa maansa kansallissankarina.

Zelenskyi nousi kuuluisuuteen Ukrainassa hänen presidentinvaalikampanjaansakin avokätisesti rahoittaneen oligarkki Igor Kolomoiskyn omistamalla TV-kanavalla esitetystä sarjasta, jossa mies esitti presidenttiä.

Ukrainan presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen tuolloin istuva presidentti Petro Poroshenko ei säästellyt sanojaan kutsuessaan Zelenskyitä Kolomoiskyn sätkynukeksi.

Kolomoisky toimi itse Dnipropetrovskin kuvernöörin virassa pian vuoden 2014 Maidanin vallankaappauksen jälkeen ja rahoitti joukkoja Itä-Ukrainan venäjämielisiä separatisteja vastaan. Häntä kiiteltiin siitä, että joukot turvasivat alueensa, mutta kriitikkojen mukaan oligarkki rakensi samalla yksityistä armeijaansa.

Maaliskuussa 2015 aseistetut joukot miehittivät valtio-omisteisen öljy-yhtiö Ukrtransnaftan toimitilat. Kolomoisky oli mukana taistelussa vaikutusvallasta yhtiössä. Pian tapauksen jälkeen Poroshenko erotti hänet kuvernöörin virasta.

Kolomoiskyn muutettua Sveitsiin Zelenskyin lentotiedoista käy ilmi hänen vierailleen Genevessä kymmenkunta kertaa helmikuun 2017 ja kesäkuun 2018 välisenä aikana. Myöhemmin Kolomoiskyn siirryttyä Israeliin, Zelenskyi lensi vielä kolmesti Tel-Aviviin loka-joulukuussa 2018.

Sekä Kolomoiskyn että Zelenskyin mukaan heidän suhteensa on ammatillinen ja perustui Zelenskyin TV-työhön.

CA Knowledge -sivusto arvioi Zelenskyin nettovarallisuudeksi 596 miljoonaa dollaria, mikä on parikymmentä miljoonaa enemmän, kuin vaikkapa näyttelijäkollega Tom Cruisen arvioitu nettovarallisuus. Melkoinen saavutus koomikko-poliitikolle.

Ukrainassa pitkään asunut amerikkalainen Gonzalo Lira on arvioinut suositulla YouTube-kanavallaan, että sarjaa, jossa Zelenskyi esitti presidenttiä, promottiin ja hypetettiin suhteettomalla tavalla. Liran mukaan kyse oli lähes täydellisestä “astroturffauksesta“.

TV-sarjan myötä poliittiseksi alustaksi rakennettiin vielä samaa nimeä kantava Kansan palvelija -puolue, jonka riveistä Zelenskyi vuonna 2019 valittiin presidentiksi toisella kierroksella 73,22 prosentin ääniosuudella.

Avoin media -sivuston tutkiva journalisti Riikka Söyring kirjoittaa Kansan palvelija -puolueen taustoista artikkelissaan Ukrainan kriisiyttäminen suunniteltiin aikoja sitten:

Vuonna 2017 Muutospuolue (Party of Decisive Changes) vaihtoi nimensä Kansan palvelija -puolueeksi. Uudelleen nimetyn puolueen johtoon valittiin Zelenskyn tuotantoyhtiön, Kansan palvelija -sarjaa tuottaneen Kvartal 95:n toimitusjohtaja Ivan Bakanov

Pääasiallinen lähde: Radio Free Europe/Radio Liberty

Kuva: Chmouel, CC BY-SA 3.0

Kimmo Kautio
Kirjoittanut Kimmo Kautio

Kirjoittaja on Vastaan Sanomien perustaja ja päätoimittaja.

Tilaa
Ilmoita
guest

3 Kommenttia
Sisältöpalautteet
Näytä kaikki kommentit
trackback

[…] Presidentti Volodymyr Zelenskyi toimii tässä maailmanpolitiikan näytelmässä sätkynukkena, joka teki mitä toivottiin: Lähti kokeilemaan onneaan Venäjää vastaan sen sijaan, että olisi […]

trackback

[…] taustoista olemme kertoneet artikkelissamme Presidentti Zelenskyi – Sankari vai sätkynukke? Kerroimme muun muassa siitä, että CA Knowledge -sivusto arvioi Zelenskyin nettovarallisuudeksi […]

trackback

[…] Presidentti Volodymyr Zelenskyi toimii tässä maailmanpolitiikan näytelmässä sätkynukkena, joka teki mitä toivottiin: Lähti kokeilemaan onneaan Venäjää vastaan sen sijaan, että olisi […]



Contact Us

3
0
Kommentoi ja keskustele!x