8.3.2022 päivätyn Newsweekin uutisen mukaan tiedottaja Zhao Lijian kertoi Kiinan ulkoministeriön tiedotustilaisuudessa Venäjän tiedotusvälineiden uutisoimasta, väitetystä ”sotilaallisen biologisen ohjelman” löytämisestä Ukrainasta.

Lijianin mukaan Yhdysvaltojen tulisi julkistaa tiedot biologisista tutkimuslaitoksistaan maassa.

Venäjän puolustusministeriön tiedottaja Igor Konasenkov kertoi sunnuntaina medialle, että Venäjän joukot olisivat löytäneet todisteita Ukrainan yrityksistä tuhota bioaseita, jotka ovat väitetysti peräisin Yhdysvaltain puolustusministeriön rahoittamista laboratorioista Ukrainassa.

Yhdysvaltain hallinto on kiistänyt väitteet, joita se pitää Venäjän disinformaationa.

Väitteet saivat kuitenkin tuulta alleen Yhdysvaltain ulkoministeriön Victoria Nulandin vastauksesta Yhdysvaltain senaatin kuulemisessa keskiviikkona, kun häneltä kysyttiin onko Ukrainalla kemiallisia tai biologisia aseita.

Nuland ei tyrmää kysymystä kieltäen aseiden olemassaoloa, vaan kertoo Ukrainalla olevan biologisia tutkimuslaitoksia, joiden päätymisestä Venäjän hallintaan Yhdysvallat on varsin huolissaan.

Käytännössä Venäjä ja Kiina toistivat nyt vaatimuksensa, jonka maat olivat esittäneet yhteisessä julkilausumassaan myös 4. helmikuuta. Julkilausumasta uutisoi uutistoimisto Tass.

Lähteet:

Newsweek

Youtube/Glenn Greenwald

Tass news

Artikkelikuva: Stanislav Nevyhosteny https://creativecommons.org/licenses/by-sa/4.0/deed.fi

Toimitus
Kirjoittanut Toimitus


Kumppani-ilmoitukset



Haluatko lukea geoblokattuja uutisia, esimerkiksi Venäjän mediasta? Tarvitset vain VPN-palvelun.

Tilaa
Ilmoita
guest

0 Kommenttia
Sisältöpalautteet
Näytä kaikki kommentit


Contact Us

0
Kommentoi ja keskustele!x